lauantai 31. elokuuta 2013

Kotitekoinen käsihoito

On olemassa useita kotikonsteja, joilla voi esimerkiksi hoitaa ihoaan. Jotkut nikseistä ovat toimivampia kuin toiset.
 Itse olen usein laittanut lämmintä vettä astiaan ja lisännyt veteen esimerkiksi kylpysuolaa ja joskus myös sitruunamehua. Sitten vain käsien annetaan olla vedessä jonkin aikaa ja tämän jälkeen iho tuntuu pehmeälle.
 Toki monet luottavat ihan vain erilaisiin kosteusvoiteisiin, mutta silloinkin olisi hyvä toisinaan jollain tavalla kuoria ihoaan. Kuorimiseen ei välttämättä edes tarvita mitään kuorintavoiteita tai vastaavia, sillä jo saunassa käynti kuorii ja pehmentää ihoa.

 Tänään kokeilin hieroa kasvoihini ja käsiini rypsiöljyä ja hienosokeria. Tämä todella pehmensi ja kuori ihoa. Tosin sellaisille ihmisille, joiden kasvojen ihotyyppi on rasvainen, saattaa tämä lisätä liikaa kasvojen rasvaisuutta.
Itse jokatapauksessa olin tyytyväinen tulokseen ja teen saman varmasti vielä uudestaan.

Suosittelen siis lämpimästi itsetehtyjä käsihoitoja ja vastaavia, sillä ne ovat usein ekologisia, halpoja ja hauskoja tehdä!

perjantai 23. elokuuta 2013

Syksyn merkkejä ja musiikin kuuntelua!

Ihan ensinnäkin pahoittelut, etten  ole ehtinyt äskettäin kirjoittamaan, mutta nyt asiaan.

Eilen kävellessäni kouluun näin kuinka puista putoili keltaisia lehtiä ja näky oli kerrassaan kaunis. Silloin ajattelin, että päivästä tulisi hyvä. Eikä veikkaukseni mennyt ihan väärin. Päivä nimittäin oli kiva ja siihen kuului mm. kavereiden kanssa nauramista ja musiikin kuuntelua. Eli sellaisia asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

 Tänään -kun viikonloppu jälleen alkoi- ajattelin ottaa ihan rennosti ja vaikka katsoa elokuvan ja kuunnella musiikkia. Sillä kun on viikon ajan keskittynyt kouluun ja harrastuksiin, tuntuu rentoutuminen ihanalle!

Tässäpä jälleen tällainen postaus, joka nyt ei ole päätähuimaavan pitkä, mutta kuitenkin.

 Hyvää syksyä kaikille!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sadetta ja tuulta!

Tänään on ollut ihanan syksyinen sää. Toisin sanoen sadetta ja tuulta. Vielä tosin ei kauheasti ole esimerkiksi värikkäitä lehtiä, tai muuta, eli ei tätä vielä aivan syksyksi voi sanoa.
 Kuvaa minulla nyt ei valitettavasti tästä säästä ole.
  Joka tapauksessa syksy on itseassa koko ajan vain lähempänä. Vaikka syksy monen mielestä onkin ankeaa ja harmaata aikaa, syksy on itseassa myös kaunista ja maukasta aikaa. Maukasta siksi, että monet marjat sekä esimerkiksi omenat kypsyvät vasta syksyksi ja tuovat syksyyn omalta osaltaan myös väriä.
Ja ainakin itse pidän värikkäitä lehtiä kauniina. Myös kun katsoo vesilammikon pintaa sateella, näky itseasiassa on aika kaunis.


En kuitenkaan jaksa miettiä viimeistä pilkkua myöten, missä kesän ja syksyn raja menee, vaan annan kesän vaihtua syksyksi ihan omia aikojansa.

maanantai 12. elokuuta 2013

Ensimmäinen koulupäivä takana

Tämä kouluvuosi on nyt alkanut. Ensimmäinen päivä meni ihan kivasti.
 Päivällä sää näytti vielä synkälle, joka minua ei haitannut, mutta nyt sää näyttäisi kirkastuneen.

Tulen iloiseksi aina, kun katson blogin katsojamääriä. Ihanaa, että tätä katsotaan. Kommentteja saa myös muuten kirjoittaa ja lukijaksi liittyminen on myös saalittua. =D

Hyvää kouluvuoden alkua myös kaikille muille!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kohti koulua!

Koulu alkaa huomenna, joka on tavallaan ihan kiva asia. Laukkunikin on jo lähes pakattu.
 Koulun alku ei varsinaisesti jännitä minua. Ainakaan vielä. 
On kiva päästä näkemään myös niitä kavereita, joita ei ole nähnyt kovin paljoa kesällä. Eikä se, että arki nyt alkaa, oikeastaan häiritse minua.
 Lisäsin tähän postaukseen myös kuvan koulutarvikkeistani, tosin koululaukkuani ei nyt näissä kuvissa valitettavasti ole.


Mielestäni on jännä ajatella, että joillakin koulu alkoi jo ja toisilla se edes ala vielä. Ehkä tämä tavallaan onkin jo hyvä aika palata arkeen. =)

torstai 8. elokuuta 2013

Kukkasia


Moi! Löysin pari ottamaani kukkakuvaa ja vaikken ole varma milloin kuvat on otettu, liitin ne tänne sillä tuollaiset kuvat ovat mielestäni kivoja.
                                           En myöskään ole varma mitä kukkia nämä ovat.

                             Tässäkään postauksessa ei ole paljoa tekstiä, pahoittelut siitä.


                                      


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Tässä nyt yksi erittäin lyhyt postaus:

Sanoin kirjoittavani täällä mm. kaikesta kauniista ja nyt ajattelin laittaa kuvan kynsistäni.
Siitä on jo jonkin aikaa, kun laitoin kynteni noin, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan.
Pahoittelen laatua (taas). =D
 Tässä vielä ohjeet, joilla tämän tyyliset kynnet saa aikaan:
1. Lakkaa kynnet (läpinäkyvällä) aluslakalla, jotta kynsi ei värjäänny.
2. Aluslakan kuivuttua, lakkaa kynnet valitsemallasi värillä.
3. Anna kuivua.
4. Liimaa kynsitarroja haluamasi määrä.
5. Lakkaa läpinäkyvällä päällys lakalla.


tiistai 6. elokuuta 2013

Moi taas!

 Tulin tänään iloiseksi kun aloin kirjoittamaan tätä postausta. Vilkaisin blogin katselioiden määrää ja olin tyytyväinen, että tätä oli katsotta, vaikkei blogin katselujen määrä vielä ihan päätä huimaakkaan.

Ajattelin, että jos minulla on jokin hyvä vinkki jaettavaksi, voisin kertoa myös sellaisista asioista täällä.
 Nyt ajattelin kertoa miten voi rentoutua, jos on järveä lähellä; Jos menee rannassa istumaan kivelle ja ihan vain katselee veteen, tällöin tuntuu ihanan rauhalliselta ja rennolta.
 
   Jos pitää veden ääressä oleilusta, myös tämä on kivaa;  jos on jokin laituri tai vastaava, on ihana mennä laiturin kärkeen auringon laskun aikaan ja katsella ympärilleen. Muutenkin auringon lasku on aina kaunista katseltavaa.
Veden äärellä saa myös kivoja kuvia. Tämä nyt ei ole ihan maailman onnistuinein kuva, mutta laitoin sen kuitenkin esimerkiksi. =D

lauantai 3. elokuuta 2013

Sanoja ja sanontoja

Tässä paint-ohjelmalla tekemäni työ!      

Postaukseni eivät ole välttämättä kovin pitkiä, sillä en oikein tiedä mistä kirjoittaisin, mutta ajattelin kirjoittaa aina kun inspiraatio iskee.
Eilen illalla en oikein meinannut saada unta, sillä mietin blogia ja mitä tänne kirjoittasin ja jotenkin sitä kautta aloin miettiä erilaisia sanoja ja sanontoja. Tarkalleen sanoen sitä, että miten jotkut sanat ja lauseet ovat vähän kummallisia, kuten "reissun päällä", sillä kun sitä miettii tarkemmin, niin sehän on itseasiassa vähän kummallisesti sanottu.
Samoin kuin "yrittänyttä ei laiteta". Se on vähän hassusti sanottu, sillä kun tarkemmin ajattelee, alkaa miettiä, että mihin sitä yrittänyt ei laiteta.

Joo, välillä saatan kirjoittaa tänne blogiini ajatuksiani ja päähänpälkähdyksistäni. Tämä taisi olla yksi niistä =D, mutta mielestäni kaiken mitä tänne kirjoittaa tarvitse olla suurta tai maailmaa mullistavaa.
 






 

Nam! Jäätelöä!

Istuessani ikkunan ääressä ja katsoessani ulos, näen aurinkoisen ja vihreän maailman. Itse tosin pidän enemmän hieman pilvisestä ja odotan jo talvea, mutta en voi kiistää ettei ulkona nyt olisi kaunista!
 Söin tänään jäätelöä. Tarkemmin sanoen suklaatuuttia. Yleensä syön samaa jäätelöä kuin aijemminkin, tosin tätä jäätelöä en ole syönyt tänä kesänä kauheasti. En maista kovin usein uusia jäätelöitä, enkä mitään eksoottisia makuja.
 Käyn usein jäätelöllä ystävieni kanssa, kuten nytkin; jäätelö on parempaa, kun sen saa syödä ystävän läsnäollessa!
Tämän kuvan laatu nyt ei ole parhaasta päästä ja tämä on aika vanha kuva.

Hei vaan!


Tervetuloa blogiini. En ole koskaan ennen kirjoittanut mitään blogia, mutta kerta se on ensimmäinenkin.
 Tässä blogissa kerron kaikesta kauniista ja muusta mukavasta.