Hei! Tänään on perjantai ja koko tämä kouluviikko on ollut tosi kiva. Kahdesta kokeesta huolimatta. Tänään minun teki aivan hirveästi mieli suklaata, joten päätin tehdä mutakakkua. En ole vielä ehtinyt maistaa sitä, mutta taikina näytti hyvälle ;)
Kohta ajattelin lukea kirjaa ja ihan vain olla. Ensiviikolla sitten olisi jälleen kaksi koetta ja niihin aloitan varmaan valmistautumisen huomenna.
Inspis on vähän hukassa ja en tiedä mistä kirjoittaisin, mutta kerronpa vaikka eilisestä.
Koulussa ensimmäiset tunnit olivat erityisohjelmaa ja ne tunnit olivat ihan kivoja. Loputkin tunnit olivat melkein tavallista mukavampia. Välkät olivat myös oikein kivoja.
Illemmalla minulla oli pianotunti ja tanssitunti. Koska viimeviikolla en jalkani kipeyden takia voinut tanssia, on tälläviikolla ollut ihanaa, että on jälleen päässyt tanssimaan.
Tästä(kin) postauksesta tuli vähän lyhyt, mutta kai se on parempi kuin ei mitään.
Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia ja en ole varma onko tämä liian aikaista, mutta; Hyvää joulun odotusta!
perjantai 29. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Moi pitkästä aikaa!
En ole tosiaan kirjotellut tänne pitkään aikaan ja olen siitä pahoillani, mutta minulla on ollut paljon kaikkea ja inspiraatio on ollut hukassa. Blogin ulkoasu nyt on vähän mitä on, mutta en oikein onnistu muokkaamaan sitä... Voisin kuitenkin kertoa jotain tästä päivästä ja muutenkin tästä viikosta.
Viimeviikonloppuna vasemmasta jalastani oletettavasti venähtivät nivelsiteet ja se ei ollut kauhean mukavaa, mutta onneksi nyt pystyn kävelemään jo normaalisti.. Siitä huolimatta, että jouduin liikkumaan paikasta toiseen vielä alkuviikosta keppejen kanssa, viime tiistai oli todella mukava. Viime/tämä viikko on ollut muutenkin ihan kiva. Eikä meillä ollut edes yhtään koetta.
Tänään heräsin vasta 10.15 (joka on minulle myöhään) ja äsken siivosin huonettani. Pian ajattelin lukea ruotsin kokeeseen, joka on huomenna. Ei se varmaankaan kamalan vaikea ole, sillä asiat ovat helppoja.
Kunhan olen vähän harjoitellut, ajattelin lukea eilen aloittamaani kirjaa ja tehdä kaikkea muuta mukavaa.
Hauskaa päivää kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)